torstai 28. huhtikuuta 2011

kotia kohti...

Tällä viikolla sitten olikin lyhyt viikko..
elikkäs tiistaina käytiin tutustumassa toisessa Metrossa. Meijän piti sit vähä vertailla niitä; niiden etuja ja haittoja toisiinsa verrattuna. Oli iha hauska päästä motarille ku Saksassahan ei tiedettävästi hirveesti nopeusrajoituksia siellä ole. Meijän kuski ajoi maksimissaan 160km/h mut olihan sekin jo jotian. Ja kyllä me pari suomalaista rekkaakin ohitettiin ja niille vilkutettiin:)
 Hmm keskiviikkona istuttiin ja tehtiin paperihommia lähinnä koko päivä. Kouluun joitakin papereita läheteltiin ja sit meille kerrottiin "vastauksia joihinkin tehtäviin..
Tänää me sit tehtiiin koko päivä promopöytää huomiselle. Se oli tosi kivaa. tarkoitus oli siis tehdä ranta baari, sillä huomenna on tarkoitus promota siinä erilaisia drinkkejä (kuten sex on the beach,mai tai..) joita on valmiina pulloissa myynnissä. Myös joitakin hedelmiä on tarkoitus siinä sivussa myydä.. Mut jooo kantelimme palmuja,teimme jopa hiekkakakkuja, metsästimme liitutauluja ym ja sitten niihin kirjoitimme houkuttelevat kyltit...
Työpäivän jälkeen meillä oli vielä arviointikeskustelut ohjaajiemme kanssa ja sitten kotiin. Saimme 50euron lahjakortit, joilla saimme shoppailla kaupasta itsellemme mitä halusimme..!!!

Ja nyt sit ei muuta kuin odottelemaan kotiinmenoa ja vappua:D

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

viimeisiä viedään..

Pääsiäinen oli mukavasti tässä  ja siksi pe-ma oli vapaana. Perjantai meillä meni mukavasti auringossa maatessa meidän terassilla. Tää asuntola missä me majaillaan lähellä Westparkkia oli ihan tyhjä koko pääsiäisen ja musta tuntuu ettei porukka oo vieläkään tullu takasin. Ilmeisesti iskeny "lorvi katari" ja loman maku jääny päälle.
No pe illalla sitten Lauran sisko ja äiti tuli tänne Muncehniin meitä moikkaamaan. Kun olimme löytäneet hotellin suuntasimme kohti Hard rock cafeeta jossa sitten nautimme ihanat mansikka margaritat ja fajitaksia... oli aikas herkkua.
Lauantai oli ainut päivä kun kaupat oli auki, joten kauppakatua tuli kuljettua edestakas noin 8tuntia..ja kyllähän siinä suhteellisen monta kassillista tavaraakin tarttui mukaan ja konkurssihan me kans kohta tehdään...
Sunnuntaina sitten oli vuorossa Dachau eli ensimmäinen keskitysleiri. Oli mielenkiintoista käydä tutustumassa siellä mutta ei se hirveän mieltäylentävää kuitenkaan ollut.
Maanataina me sitten taas paistateltiin päivää Lauran kanssa. Kyllä me ollaan ihan kivasti päivetytty:D

maanantai 25. huhtikuuta 2011

joo elikkäs tokavika viikko alkoi sillä että oltiin pari ekaa päivää vihannes osastolla. pääsimme maistelemaan erikoisia hedelmiä ja kaikkea omitusita mitä osastolta löytyikään.Ei me vieläkään tiedetä mitä me loppujen lopuksi oikeen suuhumme pantiin. Mä olin ilmeisesti sit allerginen jollekin niistä sillä mun suupielet hajos, mut onneks siitä selvittin apteekki kierroksella.
Sit päästiin myös puutarhaosastolle lakaisemaan ja laittemaan puutarhakasveja paikallee.
Loppu viikosta meillä olis itten tavaroiden hyllytystä.

Tääl on toiminu netti aiak huonosti, joka kiristää hermoja aina tasaiseen tahtiin.. onneks nyt ku oli pääsiäisloma nii tääl asuntolassa ei oo ollu tyylii ketään muita varmaan meidän lisäks nii netti on toiminu pikkaisen paremmin...

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Ensimmäinen viikko takana

Elikks viime viikolla pääsimme oikeastaan tutustumaan melkeen jokaiseen osastoon, missä nämä saksalaiset harjoittelijat työskentelevät. On oltu asiakaspalvelussa (jossa ei kyllä montaa sanaa jouduttu/pystytty asiakkaille sanomaan), tavaran vastaanotossa..Promotoimassa lihaa eli jouduimme paistelemaan pihvejä asiakkaille masettavaski kaupassa ja kyllä mä muutaman tunnin ehdin myös kalaosastolla työskentelemään. Kala osasto ei muuten ollut hirveän hyvä meille, sillä osastolla oli hirveä ruuhka ja vain yksi osasi jotenkin puhua englantia, joten Laura sinne tuskin joutuu. Tosin must oli ihan mielenkiintoista kun ne esitteli mulle kalatiskillä olevia hummereita,eläviä siis. Sain nostaa sellaista ja nyt tiedän että kova kuoriset ovat nuoria ja tuoreita ja pehmäekuoriset eivät.

Mitäpä muuta..
Ilmat on suosineet meitä tosi hyvin. Ollut kokoajan 20astetta tai enemmän. Viikonloppuna olimme sekä la että su jonkin aikaa aamupäivästä talomme terassilla nauttimassa auringosta. No tottakai mä sitten paloin ja aika pahastikkin. Laura taas pörräsi ja pyöri tuolillaan niin paljon , että se ei tullut edes vähän punaiseksi.
Kirsikin tuli Helmestä meitä tänne moikkaamaan sunnuntaina. Kävimme syömässä kaupungilla ja sitten lähdimme katsomaan Hitlerin aikaisia keskitysleirejä. Valitettavasti paikka meni juuri kiinni kun ehdime sinne, joten emme sitten päässeet snne mutta todennäköisesti menemme sinne sitten pääsiäisenä Lauran kanssa.

Maananataina pidimme ensin palaveria työpaikalla työharjoittelun tavoitteista ohjaajamme ja Kirsin kanssa. Kirsin lähdettyä menimme hyllyttämään ja hinnoittelemaan ja sitä hommaa jatkoimme myös tänään...

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Ei uskallettu ottaa Metron sisällä kuvia ku ei teidetty mitä mieltä siitä oltaisiin oltu, niin otettiin sitten töistä lähtiessä...

...

tiistaina eli tokana päivänä meillä alkoi päivä kokouksella. kaikki harjoittelijat oli kutsuttu paikalle... Kokoushan oli toki saksaksi, koska pomot eivät juuri osaa englantia, mutta toisinaan meille kerrottiin englanniksi tärppejä mitä asioita käsitellään. Nyt on siis oltu saksalaisessa kokouksessakin!
Harjoittelijat yrittivät pyytää, että olisivat voineet viedä meidät jonnekin "asiakastapaamiseen", mutta vakuuts juttujen takia emme päässeet lähtemään..
Eräs harjoittelija kertoi meille Metrosta yrityksenä ja näytti e-tariningejä netistä, joiden avulla hän yritti selventää meille kertomaansa.

Tänään sitten oli mun vuoro olla asiakaspalvelussa ja Laura oli tavaran vastaanotossa. Mulle esiteltiin tarkasti kuinka asiakaspalvelu toimii, mutta koska kaikki on saksaksi en voi itse tehdä mitään,mutta käytännössä kuitenkin tiedän miten mitäkin asiaa pitäisi tehdä.
Pääsin myös "palvelemaan" asiakkaita. Kun he tulevat sisään jouduin leimaaman heidän korttjaan ja avaamaan tämän jälkeen portteja. Sitä varten opetettiin "kryetshi" "danke" "tsau".. ja valvojani oli kuulema ylpeä kun osasin sitten tehdä näin:P

Työpäivän jälkeen jalat ja selkä olivat ihan muussina, sillä olin seissyt ihan koko päivän. Menimme kuitenkin taas kaupungille kiertelemään kauppoja, sillä Laura oli onnistunut rikkomaan matkan aikana jo kaksi laukkuaan joten  tarvittiin kiireellsesti uusi! Metron käytössä meistä on tullut oikein hakoja! Ei tarvita enää mitään karttoja ja kertaakaan ei olla vielä menty väärään paikkaan vaikka ollaankin matkusteltu ristiin rastiin ympäri kaupunkia. HYVÄ ME!

tiistai 5. huhtikuuta 2011

ekat työpäivät..

Noniin elikkäs nyt on sitten saatu työviikkokin käyntiin..
Eilen eli maanantaina lähdimme 8.01 bussilla kohti töitä ja töissä olimme vasta 9.15 eli ihan kiitettävästi saatiin aikaa tuhraantumaan matkaan.. Eka mentiin bussilla 45min metrolle. Metrolla pari pysäkkiä "pää asemalle" eli Hauptbahnhofille josta vaihdoimme toiseen metroon ja sitten vielä bussiin.. Oltiin tosi ylpeitä itsestämme että löydettiin heti ykkösellä perille:D
No töissä sitten aluksi näytti hiukan hankalalta.. kukaan ei tiennyt tulostamme eikä tiedetty mihin piti mennä.. klo10.00 löytyi sitten porukkaa jotka tiedsivä tulostamme. Meidät esiteltiin 6harjoittelijalle jotka saivat esitellä meille Metroa eli siis firmaa missä olemme töissä. Se on kutakuinkin samanlainen kuin esim Prisma mutta sata kertaa isompi ja siellä voi käydä ostoksilla vain teityt henkilöt esimerkiksi ravintolassa tai hotelleissa työskentelevät ihmiset.. eivät siis ihan kaikki..

No anyway.. kiertelimme niiden aknssa aikamme ympäri taloa jonka jälkeen meille sanottiin että toinen joutuu asiakaspalveluun yhden pojista kanssa ja toinen joutuu toisen pojan kanssa jonnekin muualle. No Laura mielummin halusi asiakspalveluun, joten lähdin toisen pojan matkaan. Ensin haettiin mulle jotkut turvakengät.. en kyllä oikein tiedä miksi, koska en tehnyt mitään "epäturvallista." sitten sain lähetä kiikuttamaan pääpomolle postia... sen jälkeen menimme tutkimaan huonoja kahvipaketteja ja piallle menneillä heittelimme otimme kilpailua kuka heittää parhaiten koreja jätelavalle:P
seuraamme liittyi toinenkin poika.. He opettivat kuinka tietokannasat etsitään enareiden avulla erilaisia tietoja tuotteista ym mutta loppu ajan lähinnä vain oleskelimme ja he kertoivat erilaisia asioita Saksata.
Sitten pojat lähtivät heittämään meitä muun muassa hakemaan meille junalippuja.. Virkailijat eivät puhu kunnolla englantia, joten oli suuri apu että ne veivät meidät ja autto hankkimaan liput. kuuakuden kortti makois 54€ joka on kyllä aika kallis:S
Sitten lähdimme shoppailemaan.. kaikkea ihanaa olisi löytynyt mutta päätimme että ekana päivänä ei voi ostella vielä niin hirveesti, joten mukaan tarttui vain muutama paita ja hame:D
KOtona oltiin 20.45 eli suhteellisen rankka päivä oli.. 13tuntia liikenteessä